<- Vedenalaisen luonnon harrastaminen
Eliöiden luokittelu
Eliöiden luokittelun perusyksikkö on laji. Laji muodostuu yksilöistä, jotka saavat keskenään lisääntymään kykeneviä jälkeläisiä.
Lajien yksiselitteinen nimeäminen on välttämätöntä, jotta varmasti tiedetään mistä lajista puhutaan. Jo 1700-luvulla Carl von Linné perusti nykyisin käyttämämme tieteellisen luokitusjärjestelmän. Linné luokitteli tuntemansa eliöt ulkoisten yhtäläisyyksien ja erojen perusteella. Eliöt jaetaan Linnén luokitusjärjestelmän mukaan seitsemään ryhmään. Jokainen korkeampi taso perustuu yhteen tai useampaan alempaan tasoon. Korkein luokitusperusta on kunta (esim. eläinkunta, kasvikunta), joka koostuu yhdestä tai useasta pääjaksosta. Pääjaksot koostuvat luokista, nämä taas lahkoista. Lahkot perustuvat heimoihin, jotka koostuvat suvuista. Suvut perustuvat yhteen tai useampaan lajiin.
Systemaattisen nimeämisjärjestelmän lisäksi Linné myös nimesi tuntemansa eliöt. Jokaisella eliöllä on sekä suku- että lajinimi. Sukunimi kirjoitetaan isolla kirjaimella ja lajinimi, joka seuraa sukunimeä, kirjoitetaan pienellä kirjaimella. Tekstissä eliön tieteellinen nimi yleensä kursivoidaan tai alleviivataan. Nimet perustuvat latinaan ja niissä pyritään nykyään kuvaamaan eliön piirteitä tai elinpaikkaa.
Esimerkkinä voidaan tarkastella sinisimpukan tieteellistä nimeä ja luokitusta. Sinisimpukan tieteellinen nimi on Mytilus edulis, josta voidaan päätellä, että laji Mytilus edulis kuuluu sukuun Mytilus. Suku taas kuuluu heimoon sinisimpukat (Mytilidae), joka on osa lahkoa rihmakidukselliset (Filibranchia). Lahko taas kuuluu luokkaan simpukat (Bivalvia), jotka ovat osa pääjaksoa nilviäiset (Mollusca). Nilviäiset puolestaan kuuluvat eläinkuntaan.
Perinnöllisyystieteen tuomat uudet tutkimusmenetelmät avaavat uusia ovia sukupuun yhä tarkempaan rakentamiseen. Tieteellisesti kuvattujen eläinlajien lukumäärä ylittää tänä päivänä reilusti miljoonan ja vuosittain kuvaillaan noin 7000 uutta lajia. Tieteelle tuntemattomien lajien määrää pystyy vain arvailemaan, mutta esimerkiksi sademetsissä tai valtamerten syvänteissä elää yhä runsas joukko ihmiselle täysin tuntemattomia lajeja.