Vedenalaisen luonnon harrastaminen
Vedenalaista luontoa on vaikeampi tutkia ja tarkkailla kuin pinnanpäällistä. Sukeltajalle tämä mielenkiintoinen maailma kuitenkin avautuu kaikessa kauneudessaan. Tärkeää vedenalaisen luonnon tarkkailussa on, kuten muussakin luonnon harrastamisessa, eläinten ja kasvien kunnioittaminen.
Vedenalaista luontoa kannattaa tarkkailla paikassa, jossa ehtii tehdä useampia kuin yhden sukelluksen. Hyvä idea on esimerkiksi sukeltaa samalla rannalla eri vuodenaikoina ja havainnoida minkälaisia eroja rannan kasvillisuudessa ja eläimistössä on nähtävissä. Kaikki kasvit ja eläimet eivät elä avoimilla kalliopinnoilla tai avovedessä, joten myös kiviä kääntelemällä, sekä varjoisia ja suojaisia paikkoja tutkimalla voi löytää mielenkiintoisia eliöitä.
Näytteiden kerääminen veden alla
Vedenalaisesta luonnosta kiinnostuneen sormet alkavat pian pinnan alle pääsyn jälkeen syyhytä, kun kasvillisuuden seassa liikkuu jos jonkin näköistä ötökkää. Eläimiä on kuitenkin usein vaikea tunnistaa, koska ne liikkuvat nopeasti ja piiloutuvat yleensä heti havaitsemisen jälkeen. Lajien tunnistaminen veden alla on vaikeaa, koska osa piirteistä näkyy paremmin vasta lähempää tarkasteltaessa. Ongelmaksi nousee siis eläinten pyydystäminen ja kerättyjen näytteiden kuljettaminen pinnalle.
Hitaasti liikkuvia tai paikallaan pysyviä eliöitä voi ottaa kiinni käsin tai pinsettien avulla. Vilkkaammin liikkuvien eläinten pyydystämisessä voi käyttää esimerkiksi haavia. Näytteiden kuljettamisessa voidaan käyttää esimerkiksi keräilypusseja, purkkeja, purkkisarjoja, haaveja, jne. Kaikki ’ylimääräiset’ välineet kannattaa kiinnittää muihin sukellusvarusteisiin, jolloin ne eivät pääse häviämään silloin kun niitä ei tarvita. Eliöiden tunnistaminen vaatii yleensä kokonaisen eläimen tai kasvin, joten kasvit tai eläimet kannattaa kerätä ja siirtää pinnalle varovaisesti. Toisaalta taas kannattaa miettiä varsinkin eläinten pyydystämisen kohdalla sitä, kykeneekö tarjoamaan pyydystetyille yksilöille riittävän hyvät olosuhteet myös pinnan päällä.
Kalojen tarkkailu onnistuu päiväsaikaan, mutta erityisen helppoa se on öisin kun kalat nukkuvat ja päästävät sukeltajan lähemmäs. Häirittynä kalat kuitenkin ryntäävät päättömästi pakoon, joten niiden tahallista pelästyttämistä kannattaa välttää. Kalojen tarkkailua varten voidaan pohjalle vetää esimerkiksi 50 metriä pitkä linjaköysi. Metrin välein merkittyä linjaköyttä pitkin sukelletaan kirjoituslevyn kanssa ja matkan varrelta merkitään kirjoituslevylle kaikki havaitut kalat. Levylle voidaan myös merkitä havaitun kalan sijainti linjalla (metrilukema), sekä syvyys jolla kala on havaittu. Kerättyjen tietojen avulla saadaan hyvä kuva siitä, mitä kalalajeja tutkitulla rannalla elää.
Merenlahtien hiekkapohjien eliöstö on päinvastaisesta ensivaikutelmasta huolimatta runsas ja monipuolinen. Hiekkapohjalla osa eläimistä kaivautuu nopeasti hiekan alle havaitessaan uhkaavaa liikettä. Tämän kaltaisessa ympäristössä nosteen ja muiden sukellustaitojen hallinta korostuu entisestään. Hiekka- tai liejupohjan eliöstöä voi tutkia esimerkiksi tuomalla pinnalle jonkin verran pohjamateriaalia. Akvaariossa pohjamateriaalin seassa voi havaita paljon erilaisia eläimiä. Pitempiaikaista tarkkailua varten on syytä miettiä esimerkiksi veden hapettamista ja vedenvaihtojen järjestämistä.
Veden alle ilman sukeltamista
Vedenalainen robotti eli ROV (Remotely Operated Vehicle) mahdollistaa vedenalaisen maailman tutkimisen pinnan päältä.
Näytteiden säilyttäminen
Kasvien ja eläinten säilyttämiseen pinnalla on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Eliöiden kannalta on usein parasta, jos niitä tarkastellaan lyhyesti pinnalle tuonnin jälkeen ja tämän jälkeen vapautetaan. Retkelle kannattaa siis varata mukaan vaaleita alustoja, joiden päällä kasveja ja eläimiä on helppo tarkastella pienessä vesimäärässä. Yksityiskohtien erottamista helpottavat suurennuslasi tai luuppi, joilla pienikokoisten eliöiden piirteet saa paremmin näkyviin.
Näytteiden kuljettamiseen kannattaa varautua jo ennen retkelle lähtemistä. Kaikki veden alta kerätyt näytteet tulisi kuljettaa merivedessä. Kuljetusastioiksi sopivat filmi-, pakaste ja hillopurkit, sekä kannelliset ämpärit ja saavit. Kannella varustettujen astioiden käyttö lisää kuljetusmukavuutta. Kuljetuslämpötilaan tulisi kiinnittää huomiota erityisesti kesäaikaan. Eliöt kuolevat nopeasti lämpötilan noustessa liian korkeaksi ja alkavat hajota. Hajoamisen seurauksena syntyvät hajuhaitat voivat olla huomattavat ja lopettaa luontoharrastuksen nopeasti.
Eläin- ja kasvikokoelman perustaminen
Luonnon harrastaminen ei edellytä oman kasvi- tai eläinkokoelman keräämistä. Mikäli oman kokoelman keräämisestä kuitenkin innostuu, tulee miettiä erityisesti eläinten kohdalla sitä, kykeneekö toimimaan eettisesti oikein. Harvinaiset ja uhanalaiset lajit tulee kyetä tunnistamaan ja jättää rauhaan. Keräilijän tulee myös varmistautua siitä, että keräys- ja säilytysmenetelmät ovat inhimilliset. Mikäli harrastuksen aikoo ulottaa ulkomaille, tulee varmistua siitä, että tuntee kunkin alueen lainsäädännön. Suurimmalla osalla maailman trooppisista riutoista on kaikkien eliöiden kerääminen ehdottomasti kielletty, koska riuttojen herkkää eliöstöä halutaan suojella. Eliöiden keräily edellyttää tällöin luvan anomista hyvissä ajoin ennen suunniteltua matkaa. Lupien saaminen on käytännössä hankalaa ja niitä myönnetään lähinnä tutkimustarkoituksia varten, joskin maiden väliset käytännöt voivat erota toisistaan paljonkin. Yhtenä varteenotettavan vaihtoehtona voidaan siis pitää esimerkiksi vedenalaisen valokuvakokoelman keräämistä eri eliöistä.
Eläinten kohdalla kokoelman kerääminen on hankalaa, koska erityisesti pehmeäruumiisten eläinten säilyttäminen on vaikeaa. Mielenkiintoisen kokoelman saa kuitenkin esimerkiksi vesinilviäisistä (simpukat ja kotilot) sekä kovakuorisista äyriäisistä. Kalojen ja äyriäisten kohdalla voi myös harkita alkoholiin tai formaliiniin säilömistä. Kerätyt näytteet käsitellään ja sijoitetaan säilytysastioihin (laatikot, purkit, jne.). Jokaiseen näytteeseen liitetään keräystiedot (paikka, aika, kerääjä).
Kasvikokoelman perustaminen on helpompaa, sillä kasvit saa säilymään melko helposti prässäämällä ja kuivaamalla. Kasviprässin rakennusohjeet löytyvät esimerkiksi retkeilykasviosta (Hämet-Ahti et al. 1998), mutta erinomaisen kasviprässin saa myös vanhasta puhelinluettelosta. Prässättävät vesikasvit joudutaan usein asettamaan paperialustalle vedessä, koska ne ovat pinnan päällä liian rentoja ja painuvat kasaan. Kasveja prässätessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota kasvien asetteluun ennen prässäystä, jotta kaikki tunnistamisessa tarvittavat piirteet (juuret, varsi, lehtien ja kukkien rakenne) olisivat hyvin näkyvissä. Vesikasvit kannattaa irrottaa paperialustasta prässäämistä seuraavana päivänä, koska erityisesti paljon vettä sisältävät ja hennot kasvit (mm. levät) voivat muuten takertua paperiin lopullisesti. Kasvit siirretään kuivaamisen jälkeen kartongille, johon ne kiinnitetään esimerkiksi teipillä tai kontaktimuovilla. Näytteet voi myös sijoittaa kirjekuoriin tai paperista taiteltuihin keräyskuoriin, jolloin niitä voi tutkia myöhemminkin. Jokaiseen näytteeseen liitetään keräystiedot (paikka, aika, kerääjä).
Digitaalinen lajikokoelma
Nykyisin on yleistynyt digitaalisten kokoelmien teko. Yksinkertaisimmillaan voit tehdä digitaalisista lajikuvistasi tekstidokumentin tai esityksen. Kokoelman tekemiseksi on myös kehitetty tietokoneohjelma, jota käyttämällä pystyt hyödyntämään esimerkiksi älypuhelimellasi ottaman valokuvan sijaintitietoa. Voit tutustua “Eliö” lajitietokantaohjelmaan täällä.