Radix balthica

Nilviäiset  (Mollusca) – Blötdjur

Kotilot (Gastropoda) – Snäckor

Limakotilot (Lymnaeidae) – Dammsnäckor, Pondsnails

Muunnoslimakotilo (Radix balthica) – oval dammsnäcka, wandering snail

Kuvaus

Nilviäiset ovat niveljalkaisten jälkeen runsaslajisin pääjakso. Niitä esiintyy maailmassa noin 80 000 lajia, mutta Suomesta on tavattu vain 158 lajia. Nilviäisiin kuuluvat mm. simpukat, kotilot sekä mustekalat. Kaikki Suomessa tavatut nilviäiset kuuluvat kotiloihin, simpukoihin tai merietanoihin. Nilviäisten ryhmä on hyvin monimuotoinen, mutta yhteisiäkin piirteitä löytyy. Kaikilla on pehmeä ruumis, jota useimmiten suojaa kuori. Kuori voi olla yksi- tai kaksiosainen.

Suurimmalla osalla kotilolajeista on kierteinen kalkkikuori. Ne eivät siivilöi ympäröivää vettä vaan hakevat aktiivisesti ravintonsa. Vesikotilot käyttävät ravinnokseen hajonnutta kasviainesta, levää ja vihreitä kasvinosia. Kotiloilla on suussaan karkea kieli, radula, jonka pinnassa on tuhansia hampaita. Tällä raastinrautamaisella kielellä kotilo raaputtaa levät irti kalliopinnoista. Kotilot ovat tavallisesti kaksineuvoisia eli hermafrodiitteja. Sama yksilö on siis samalla sekä koiras että naaras. Yleensä ne eivät kuitenkaan hedelmöitä itse itseään vaan etsivät lajitoverin, jonka kanssa parittelevat. Onnistuneen parittelun jälkeen eläin munii munat limatuppeen.

1-5 cm. Korkea, kartiomainen, ruskea kuori. Lajien tunnistamisessa käytetään kuoren mittasuhteita. Limakotilot hengittävät keuhkoilla ilmaa., jota ne noutavat ajoittain pinnasta ilmaa ja varastoivat vaippaonteloon. Kotilot syövät levää kivien pinnoilta. Yksilöt elävät rantavedessä. Laskevat munaryhmät nauhamaisena hyytelömakkarana kovalle alustalle. Suomessa on tavattu 5 lajia.

Kuoren korkeus n. 2 cm. Lajin erottaminen muista limakotiloista vaikeaa. Vesinilviäisten taksonomia ja nimistö on melkoisessa muutoksen tilassa, koska lajistosta ja levinneisyyksistä on saatu viime aikoina paljon uutta tietoa, vrt. mutalimakotilo (R. labiata).

Kuvat ja videot

Lisätietoja

Comments are closed.