Coregonus lavaretus

Selkärankaiset (Vertebrata)

Lohet (Salmonidae)

Siika (Coregonus lavaretus) – sik, whitefish

Kuvaus

Selkärankaiset on pisimmälle kehittynyt pääjakso. Ryhmä koostuu luukaloista, linnuista, matelijoista, sammakkoeläimistä, nisäkkäistä, ympyräsuisista ja rustokaloista. Suomessa tavataan noin 375 lajia selkärankaisia, joista lintuja on 245, kaloja 60, nisäkkäitä 60 ja matelijoita sekä sammakkoeläimiä viisi lajia.

Ympyräsuiset ovat selkärankaisista alkeellisimpia. Niillä ei ole leukoja vaan imusuu, jolla jotkut lajit voivat kiinnittyä kalojen pinnalle ja käyttää niitä ravintonaan. Selkäranka ei ole muodostunut luusta, vaan rustosta.

Kalat, Pisces, ovat selkärankaisia kiduksilla hengittäviä vaihtolämpöisiä eläimiä. Niiden ruumiinlämpötila vaihtelee ympäröivän veden mukaan. Kaloilla on hyvä näkö- ja hajuaisti, sekä kylkiviiva-aisti, jolla ne aistivat veden liikkeitä. Useimpien kalojen iho on suomujen peitossa. Suomut ovat luulevyjä, jotka suurentuvat kalan kasvaessa. Kaloja on olemassa lähes 22 000 lajia, siis yli puolet selkärankaisista eläimistä. Kalat voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: leuattomiin ympyräsuisiin (Agnata, esimerkiksi nahkiaiset) ja leuallisiin rustokaloihin (Chondrichtyes, esim hait ja rauskut) sekä luukaloihin (Osteichthyes, ”varsinaiset kalat”). Suomessa on tavattu noin 100 kalalajia, joista 60 on vakinaisia. Pieni lajimäärä selittyy pohjoisen sijainnin lisäksi Itämeren alhaisella suolapitoisuudella.

Kalalajien määrittämiseen käytetään monia menetelmiä. Lajinmäärityksessä voidaan esimerkiksi laskea kylkiviivan kohdalla sijaitsevat suomut, eväruotojen lukumäärä, hampaiden lukumäärä tai havainnoida eläimen muotoa. Sukellettaessa näitä tunnusmerkkejä ei kuitenkaan pysty hyödyntämään vaan kala tunnistetaan ulkomuodon (koon, muodon ja värin) perusteella. Seuraavissa lajikuvauksissa tullaan siksi keskittymään piirteisiin, jotka helpottavat määrittämistä veden alla (mm. pään muoto ja koko, evien muoto, sijainti, väritys ja lukumäärä).

Lohikalojen lahkoon kuuluva siikaa tavataan koko maasta, sisävesistä ja merialueilta. Siika on hopeanhohtoinen parvikala.  Laji on erittäin monimuotoinen, ulkonäkö ja käyttäytyminen vaihtelee paljon. Yhteistä eri siikamuodoille on sukkulamainen, virtaviivainen ruumis, lohien heimolle ominainen rasvaevä ja alaleukaa pidempi yläleuka. Alaleukaa pidempi yläleuka erottaa siian samannäköisistä muikusta ja peledsiiasta (istutettu laji). Koko tavallisesti 0,1–1,5 kg ja 15–55 cm. Koko ja kasvu vaihtelevat huomattavasti eri muodoilla. Siian eri muodot katsotaan kuuluvan samaan lajiin. Niiden erottaminen toisistaan tapahtuu ensimmäisen kiduskaaren siivilähampaiden lukumäärän perusteella: pohjasiika (18 – 22 hammasta), karisiika (24 – 28), vaellussiika (28 – 32), järvisiika (40 – 45) ja planktonsiika (41 – 56).

Samannäköiset lajit: muikku, peledsiika

Kuvat ja videot

Lisätietoa

Comments are closed.