Aglaothamnion roseum

Punalevät (Rhodophyta)

Callithamniaceae

Ruusulevä (Aglaothamnion roseum) – rosendun

Kuvaus

Levät ovat alkeellisia itiökasveja. Levä on periaatteessa eliö, jonka solun sisältä tavataan klorofylli-a:ta, mutta joka ei ole sammal, sanikkainen eikä siemenkasvi. Leviin kuuluu monia erilaisia ryhmiä, kuten planktonlevät, rihmalevät ja valtamerien suurikokoiset ruskolevät. Osa hyvin alkeellisista eliöistä voidaan kuitenkin lukea kuuluvaksi sekä leviin että alkeellisiin eläimiin.

Levillä ei ole erillistä vartta ja lehtiä, kuten esimerkiksi siemenkasveilla. Levän yhteyttävästä osasta käytetään nimitystä sekovarsi. Sekovarsi voi koostua peräkkäisistä soluista muodostuvasta rihmasta (esim. ahdinpartalevä) tai se voi olla monikerroksinen (esim. rakkolevä). Juurimainen ritsoidi on tarpeen vain kasvualustaan kiinnittymistä varten. Levät yhteyttävät kaikilla sekovarren osilla. Yhteyttämisessä tarvittavien pigmenttien määrä ja laatu vaihtelee eri leväryhmien, lajien ja ympäröivien olosuhteiden mukaan. Yhteytyspigmentit antavat leville niiden värin: punalevät ovat usein punertavia, ruskolevät ruskean vihertäviä ja viherlevät vihreitä.

Monivuotisen ruusulevän sekovarsi on helakanpunainen ja hento. Pensasmaisen ja runsashaaraisen sekovarren pituus on 1 – 10 cm. Laji esiintyy 3 – 15 metrin syvyydessä, etenkin puoliavoimilla rannoilla, se on monesti ruskokivitupsun päällyslevänä eli epifyyttinä. Sekovarsi koostuu peräkkäisistä soluista, jotka ovat usein ylöspäin pullistuneita, solujen pituus on 2 – 5 kertainen leveyteen nähden. Soluissa näkyy useita tumia mikroskoopilla. Lajin tyypillisen värin aiheuttaa phycourobiliini, jonka avulla levä pystyy hyödyntämään valoa erittäin tehokkaasti. Laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT).

Kuvat ja videot

Lisätietoja

Comments are closed.