Itämeren kotilot

Vesiluontokurssin runko on ollut julkisena noin kuukauden ajan. Olen täydentänyt ja korjaillut sisältöä tasaiseen tahtiin ja luonut muutamia toimintoja helpottamaan lajien tunnistamista. Lajiryhmien ja lajien tunnistaminen sivustolla tapahtuu selkeiden ja yksinkertaisten piirroskuvien avulla. Siiroista, massiaisista ja kotiloista olen tehnyt erikseen hieman tarkemmat määrityskaavat. Lajikohtaisilla sivuilla on sitten tarkempaa tietoa lajeista sekä valokuvia ja linkkejä toisille sivustoille. Kuvia ja videoita lisätään lajisivuille sitä mukaa, kun niitä saan käsiini. Itselläni on vielä useita kuvia, mutta toivon saavani muidenkin kuvia käyttöön sivustolle. Ota yhteyttä, mikäli haluat omaa materiaaliasi muiden katseltavaksi!

Makean veden kotiloiden lukumäärä on huimasti suurempi kuin Itämeren. Rannoillamme on muutamia lajeja, joita ei järvistä löydy, sekä paljon murtovetttä ja alhaista suolapitoisuutta sietäviä lajeja. Tänään valmistui Itämeren kotiloiden yksinkertainen määrityskaava, jonka avulla toivon sinun pääsevän jonkinlaiseen selvyyteen merestä löytämiesi kotiloiden kanssa.

Vesiluontokurssi

Liejusukasjalkainen (kuva: N. Nappu).

Innokas tutkimussukeltajajoukko alkoi aikanaan työstämään vesiluontoon keskittyvää opetusmateriaalia. Tarkoitus oli tuottaa laadukas tukimateriaali Vesiluontokurssille, joka johdattaisi ja innostaisi katselemaan Itämerta uusin silmin. Kurssi oli suunnattu vedenalaisesta luonnosta kiinnostuneille laitesukeltajille. Materiaali valmistui ja muutamia kurssejakin järjestettiin. Materiaali ja sen jatkohyödyntäminen kuitenkin juuttuivat jonkinnäköiseen mustaan aukkoon tai muuhun aika-avaruusvääristymään. Aika ajoin paperinen vesiluontokurssin moniste on putkahtanut mieleen ja muutama vuosi takaperin löysin nivaskan varastosta. Se roikkui mukana opetuskeikoilla ja huomasin sen olevan edelleen varsin mainio materiaali. Tuo edellämainittu AIKA oli kuitenkin ajanut hieman materiaalista ohi, moni asia monisteessa kaipasi päivittämistä. Jossain vaiheessa heräsi ajatus materiaalin henkiin herättämisestä ja päivittämisestä tälle vuosituhannelle; mitäpä, jos materiaalista väännettäisiin verkkoversio. Vaikka nykyään erilaisia materiaaleja on paljon tarjolla nähtiin vesiluontokurssin digitaalisessa versiossa kuitenkin sen verran lisärvoa, että urakkaan kannatti ryhtyä. Tämä materiaali eroaa olemassa olevista nettimateriaaleista selkeiden piirroskuvien ja määrityskaavojen avulla. Materiaali myös skaalautuu erikokoisille laitteille, mikä on nykyään  tärkeää. Materiaali ajateltiin heti alussa julkaistavan avoimesti. Visioissa oli myös tuottaa uudenlaista sisältöä; 3D-malleja lajeista, lajihavaintojen teon mahdollistava systeemi jne.

Tässä kaikessahan olisi ihan jäätävä määrä työtä! Ei auta, homma pistettin alulle…ja laitettiin heti jäihin vuodeksi. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan ja koska olemme melko päättäväistä kansaa ja sanastossamme on tämä erikoinen sana sisu oli projekti lopulta kaivettava naftaliinista ja käytävä oikeasti hommiin. Rankahkon  uurastuksen jälkeen oli materiaali lopulta siinä vaiheessa, että oli julkaisun paikka. Työstäminen jatkuu, mutta materiaalin uusi muoto lienee melko pitkälle selvillä. Runko on nyt kasassa, sisältöä päivitetään ja uutta sisältöä lisätään kevään aikana. Seuraavassa vaiheessa, kunhan rahoitus saadaan kuntoon, materiaalia aletaan laajentaa makean veden puolelle. Aika näyttää kuinka hyvin materiaali löydetään ja kuinka hyvin vesiluontokurssi otetaan yleisön keskuudessa vastaan.

Toivomme, että materiaalille löytyy käyttöä niin koulujen opetuksessa kuin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaankin. Soveltuu tämä materiaali kyllä yliopisto-opetuksen tukimateriaaliksikin. Meillä on valmiudet myös räätälöidä esimerkiksi yksittäisille kouluprojekteille omien havaintojen tekojärjestelmä, jolla voidaan esimerkiksi näyttää kartalla oppilaiden mobiililaitteilla tekemät lajihavainnot.

Voit sukeltaa vesiluontokurssin pariin osoitteessa vesiluontokurssi.suurisininen.fi. Hieman kevyempi materiaali löytyy osoitteesta laji-info.suurisininen.fi.