Multikopterilla katoavan lumen perässä

Eilen näin ja koin jotain uskomatonta! Olen ollut jo pitkään kiinnostunut droneista aka. multikoptereista ja kyllä nähnytkin niitä toiminnassa. Eilen iltapäivällä kuitenkin Lammin biologisella asemalla pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä Phantom III -kopterin operointia. Kävimme aseman tutkimuskoordinaattorin John  Loehrin ja kahden harjoittelijan kanssa näytteenotossa lähellä sijaitsevan pellon reunassa. Kopteriin oli ohjelmoitu ennalta lentokuvio, jota se lähti lähes itsenäisesti kartoittamaan kameran avulla. Kopteri ampaisi alkusäätöjen ja muutaman ohjainvivun heilautuksen jälkeen ns. sukkana 127 metriin jossa se asemoi itsensä ja alkoi seurata ennalta määrättyä rataansa. Aikansa lennettyään kopteri palasi itsestään takaisin tarkalleen lähtöpisteeseensä. Muistikortille tallenetuista kuvista koostetaan yhtenäinen laaja kuva tutkimusalueesta. Toinen mukana olleista aseman harjoittelijoista (Joris Stuurop) vertailee tällä menetelmällä lumipeitteen vähenemisen nopeutta eri alueilla kevään mittaan.

Tämän kaltainen teknologia mahdollistaa varmasti vaikka mitä. Asemalla onkin jo kokeiltu esimerkiksi töyhtöhyypän pesien kartoittamista lämpökameran avulla. Uskomatonta, miten nopeasti teknologia on kehittynyt viime vuosien aikana. Mielenkiinnolla seuraan mitä kaikkea koptereilla tullaankaan vielä tekemään.

Phantom III
Phantom III -multikopteri (drone) ja ohjainlaitteisto.
Ennalta määritelty lentorata sekä asetusten tarkistaminen.
Ennalta määritelty lentorata sekä asetusten tarkistaminen.
Drone valmiina lähtöön
Drone valmiina lähtöön. Puikoissa John Loehr, harjoittelijat Matt Zaharchuk ja Joris Stuurop seuraavat.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *