Ja tuulet olivat suotuisat

Ekaa kertaa Swanin ruorissa (kuva: Erkki Salo).

Ekaa kertaa Swanin ruorissa (kuva: Erkki Salo).

Tiistaina 14.08.2018 klo. 08:30 joukko Itämeren tilasta kiinnostuneita ihmisiä oli kokoontunut S/y Belmont -purjealuksen kannelle Katajanokalla kuuntelemaan kapteeni alkubriiffausta. Kyseessä oli John Nurmisen säätiön järjestämä puolen päivän tapahtuma pro bono -yhteistyökumppaneillensa. Tarkoitus oli tehdä lyhyt purjehdus Helsingin edustalla.

Kello 08:30 olin itse valitettavasti vielä vasta matkalla Skatalle. Lahdenväylällä oli tapahtunut liikenneonnettomuus, jonka johdosta liikenne oli ruuhkautunut aina Koivukylän nurkille saakka. Soitto Nurmisen säätiön Erkki Salolle, kaino pyyntö odottaa hetki, auto parkkiin, reppu selkään ja juosten rantaan. Stig ombord ja laiturista irti!

Purjealus Belmont kiersi Harry Harkimon kipparoimana 1986-1987 maapallon nimellä Belmont of Finland. Nuorena seurasin tätä BOC Challenge -yksinpurjehduskilpailua äärimmäisellä mielenkiinnolla. Etelämeren myrskyissä Hjallis taisi pudota mereen. Vene ylösalaisin, itse meressä. Melko karua. Sittemmin alus on saanut puuta ja muita mukavuusvarusteita, kolmesaalinkinen kilpariki on kuitenkin edelleen ennallaan.

Meidän purjehduksellemme sää näytti kuitenkin lupaavalta, aurinko paistoi ja liput liehuivat kevyessä tuulessa. Aamukahvi kuppiin, sämpylä käteen ja jutustelemaan Itämeren tilasta ja ekologiasta. Vallisaari, Isosaari, kuivasaari ja jo oltiinkin jo tulossa takaisin Särkänsalmen kautta. Yritimme kyllä lietsoa pienimuotoista kapinaa ja ehdotimme oikeaksi määräsatamaksemme Tallinnan tai Tukholman. Olisihan se ollut hienoa lähteä hieman seikkailemaan tuolla historiallisella veneellä, mutta hyvä näinkin. Muistoksi päivästä jäi mielenkiintoisia keskusteluita ja uusia tuttavuuksia.

Tuulta purjeisiin (kuva: Niko Nappu).

Tuulta purjeisiin (kuva: Niko Nappu).

Tositoimissa (kuva: Niko Nappu).

Tositoimissa (kuva: Niko Nappu).

Merellisiä juttuja S/y Belmontin kannnella (kuva: Niko Nappu).

Merellisiä juttuja S/y Belmontin kannella (kuva: Niko Nappu).

Puhdas Itämeri -pro bono risteilyn miehistö (kuva: Erkki Salo).

Puhdas Itämeri -pro bono risteilyn miehistö (kuva: Erkki Salo).

S/y Belmont laiturissa Katajanokalla (kuva: Niko Nappu).

S/y Belmont laiturissa Katajanokalla (kuva: Niko Nappu).

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *