Itämeren oudot kalat
Yleisimmät kalat ovat tuttuja useimmille meistä, ainakin niminä. Harvalla Itä-Suomessa tai Lapissa asuvalla on kuitenkaan ollut mahdollisuutta tehdä suoraa tuttavuutta esimerkiksi vaskikalan kanssa.
Yleisimmät kalat ovat tuttuja useimmille meistä, ainakin niminä. Harvalla Itä-Suomessa tai Lapissa asuvalla on kuitenkaan ollut mahdollisuutta tehdä suoraa tuttavuutta esimerkiksi vaskikalan kanssa.
Testaa tietosi Itämerestä ja sen lajistosta. Sivustolta löytyy tietoa ja vastauksia kysymyksiin.
Lähteiden luonnontilaisuus on huomattavasti heikentynyt ja niiden suojeluun on kiinnitettävä huomiota! Onko lähteillä enää toivoa?
Rihmalevä- ja rakkolevävyöhykkeessä on alkanut monin paikoin kasvaa myös leveäpartalevä, jolla on vaikeahko tieteellinen nimi Dictyosiphon foeniculaceus.
Ahven on maamme yleisin kalalaji ja nimetty myös Suomen kansalliskalaksi. Tämä kala on suomalaisen syytä osata tunnistaa.
Tämänkertaisen vieraskynäkirjoituksen on laatinut kalatalousneuvoja ja vaelluskala-asiantuntija Henrik Kettunen. Purokatka (Gammarus pulex) on yksi puroluonnon kiinnostavimmista ja tärkeimmistä selkärangattomista eläimistä. Sen merkitys perustuu siihen, että se toimii samanaikaisesti hajottajana, ravintoverkon keskeisenä lenkkinä ja ympäristön tilan ilmentäjänä. Purokatkat syövät muun muassa pudonneita lehtiä, kuollutta kasviainesta, levää ja mikrobeja. Ne pilkkovat suurikokoista …
Lupaan, että seuraava blogikirjoitus on pidempi. 😀 Voit tarkastella kuvaa vetämällä kuvan keskellä olevaa ripaa vasemmalle tai oikealle. Kommentteja ja ajatuksia blogiteksteihin voit antaa Facebookissa, Instagramissa. Voit myös laittaa sähköpostia tai soittaa. Yhteystiedot löytyvät täältä.
Meriarkeologia on Suomessa alkuvaiheistaan lähtien ollut monialaista viranomaisten, tutkijoiden ja harrastajien yhteistyötä.
Levät ovat alkeellisia itiökasveja. Levä on periaatteessa eliö, jonka solun sisältä tavataan klorofylli-a:ta (klorofyllin avulla levä yhteyttää), mutta joka ei ole sammal, sanikkainen eikä siemenkasvi. Leviin kuuluu monia erilaisia ryhmiä, kuten planktonlevät, rihmalevät ja valtamerten suurikokoiset ruskolevät. Levillä ei ole erillistä vartta ja lehtiä, kuten esimerkiksi siemenkasveilla. Levän yhteyttävästä osasta …
Olet varmasti nähnyt vesiperhosia eli sirvikkäitä. Perhokalastajille sirvikkäät ovat tuttuja, mutta jos olet kesäiltana katsellut järvelle, niin olet varmasti nähnyt vesiperhosten hidassoutuista ilmatanssahtelua pinnan yläpuolella. Oletko törmännyt hankisirvikkääseen keväisen hangen pinnalla? Sirvikkäät ovat hyönteisiä ja läheistä sukua perhosille. Sirvikkäät kuuluvat kuitenkin omaan lahkoonsa ja perhosista ne voi erottaa aikuisten lenninsiipien …